Akis Staboulis

Akis on Kreikan lahja suomalaiselle keittiölle.

Akis on sympaattinen, monen mutkan kautta Suomeen aikoinaan kulkeutunut kaveri, joka saa hyväntuulisuutensa leviämään ympäristöönsä.

Akis on kaikkiruokainen, mutta ennen kaikkea hän taitaa monipuolisten ja maittavien kasvisruokien valmistuksen. 

 
akis_staboulis.jpg

KOKKIKOULU HAAGA-PERHON UUSI VIDEO JULKAISTU!
Video löytyy Vimeosta ja Youtubesta. Katso video!

KOKKIKOULUN TAMMIKUUN RESEPTI

Kokkikoulun uusin resepti ratkaisee loppiaisen jälkiruokaongelman.
Sulata sydämet maitosuklaamoussella ja luumu-lakritsahillokkeella.

Resepeti iloksesi ladattavissa alla olevasta linkistä, ole hyvä!

Maitosuklaamoussea ja luumu-lakritsahilloketta.pdf



KOKKIKOULUN MENUT JA TIIMI UUDISTUVAT!

Käy katsomassa uudet menut, valitse mieluisin, kerää porukka koolle ja tule kokkaamaan! Kokkikoulu on saanut vahvistuksekseen myös uuden mestarin. Olli Takanen liittyi Haaga-Perhon riveihin ja ohjastaa kokkailuja yhtenä tiimin jäsenenä.

Tervetuloa tiimiin Olli!

Kokkikoulu Haaga-Perhon oma Blogi

Kokkikoulun tapahtumia voi seurata myös blogin kautta. Blogia kirjoittavat Kokkikoulun keittiömestarit Juha Turtiainen ja Olli Takanen. Seuraa Kokkikoulu Haaga-Perhon Blogia osoitteessa http://kokkikouluhaaga-perho.blogspot.com